sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Mini-bollywood

Jotenkin näistä vaan tulee mieleen Bollywood, kai se on tuo kullanvärinen linkki sitten. Aika kaukanahan nämä ovat vielä oikeasta Bollywood loisteesta, siitä syystä mini-etuliite. Koko juttuhan lähti korviksista. Nuo kullan väriset linkit ovat pyörineet mulla helmilaatikossa ainakin vuoden verran, eivät vaan ole suostuneet siirtymään koruun. Nyt sitten pläräsin laatikoiden sisältöä ilman minkäänlaista inspiraatiota, ja sieltä se iski. Salama kirkkaalta taivaalta. Että näinkin voi sitten käydä joskus?

Korvikset oli valmiina samoin tein. Kaulakorun väkersin samana iltana, mutta rannekoru antaa vielä odottaa itseään, kun on kaikenmaailman kiirettä mukamaks, enkä ole kerennyt. Idea on valmiina, tai itseasiassa parikin, mutta katsotaan koska tulee valmista. Olisihan se ollut vielä kivempi, jos minulta olisi löytynyt kullan värisiä lukkojakin, mutta näillä mennään nyt tällä kertaa. Rannekorusta täytyy sitten tehdä oma postaus myöhemmin.

Kultaa ja kimallusta


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lemon-aid

Sitruunankeltaista sitten. Sopii tämmösen sateisen kevätpäivän piristeeksi. Varsinkin kun menin eilen tinttaamaan oikean pikkuvarpaan sängynkulmaan niin, että nyt on luumun kokoinen ja värinen mustelma jalkapöydässä. Että on kipeä! Pienikin kävely puhalluttaa kivasti. Koiralla meni pasmat aamulenkillä sekasin, kun minä vingahtelin välillä.  Ei mulla muuta, kiitos, nam.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Bambua terävänä ja koukulla

Pieniä hankintoja varastovalmiuden parantamiseksi, siitä tässä on kyse. Mulla on ollut aikalailla sekailainen kokoelma neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja. Toissa jouluna sain lahjaksi jokuset virkkuukoukut, pienin taisi olla 1,5mm. Sitä ennen taisin omistaa vain yhden (äiteeltä pöllityn) koukun. En kylläkään kovin usein virkkaa, joten tarve ei ole niin iso ollutkaan.

60 cm pyöröjä, 18 kpl, koot välillä 2mm-10mm 
Puikkoja taasen on kertynyt hajakokoja sitä mukaa kun on tarvinut. On pitkiä puikkoja ja pyöröpuikkoja ja muutamat sukkapuikot. Pitkiä puikkoja en tykkää enää käyttää ollenkaan, joten olen pidemmän aikaa himoinnut kattavampaa pyöröpuikkokokoelmaa eli vähän joka kokoa. Ebayssä seikkaileminen oli hyvinkin hedelmällistä ja viime kuun aikana kotiutuikin kunnon setti 60cm bambupyöröjä. Laatu oli ihan hyvä. Tosin toi muovi osa hieman yllätti, se olikin sellaista onttoa muoviputkea, mutta aika näyttää miten se toiminee käytössä. Ainakaan se ei vedä kokoajan kippuralle, niinkuin metallisten puikkojen se muovituubi tekee (mikä on itseasi todella ärsyttävää), joten luulen että minä pyöröt tulemme hyvin toimeen.


Samalla tuli tilattu yhdessä äiteen kanssa myös sukkapuikkoja ja virkkuu koukkuja. Molemmista suurin osa löysi uuden kotinsa äiteen luota. Mulle muutamat isot ja pienimmät puikot sekä kolme isompaa virkkuukoukkua. Puikkoja oli paketissa muistaakseni 15 eri kokoa ja koukkuja 10 tai 11. Yhdessä pyöröjen kanssa ne kustansivaat noin 20€, eli ei ollenkaan paha.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...